fbpx

Opettaja: Lapsille ei ole hyvä puhua hiilidioksidista positiivisissa yhteyksissä

Sain yllä olevan viestin keskusteluissa, joita käynnistyi jakaessani alla olevan kolmannen luokan ympäristöopin kirjan kuvan Twitterissä ja Facebookissa. Kirjan kappaleessa käydään läpi kasvien tarvitsemia asioita. Oleellista on huomata, ettei aukeamalla mainita ollenkaan hiilidioksidia CO2, joka on kasvien kasvulle välttämätön kaasu, kasvien ruokaa. Ilman hiilidioksidia kasvit kuolevat.

Kyseessä on Otavan julkaisema oppikirja Tutkimusmatka 3, jonka sivuilta 134-135 kyseinen kuva on. Alla sivut tarkempina.

Vilkkaissa keskusteluissa vedottiin muun muassa siihen, että hiilidioksidin merkitystä ei olisi muka aiemminkaan opetettu, hiilidioksidi tulee viidennellä luokalla kyseisessä kirjasarjassa, se opetetaan yläasteella tai lasten ei tarvitse vielä kolmannella luokalla tietää hiilidioksidin merkitystä. Suurin osa tiedon saaneista oli kuitenkin pöyristyneitä hiilidioksidin pois jättämisestä.

Hiidioksidin merkitys on aiemmin opetettu, jo toisella luokalla. Sain tästä alla olevan kuvan Ympäristöopin työkirjasta vuodelta 1987, YPI / Ympäristöoppi 2 Työkirja. Tekijät: Aaro Suomela, Aila Kanto, Anneli Pikkarainen (Leo Lehtonen) Werner Söderström Osakeyhtiö 1978. Useassa kommentissa ihmeteltiin oleellisen tiedon puuttumista nykykirjasta ja valitettiin kirjojen tason laskua.

Helsingin Sanomat tarttui myös aiheeseen. Jopa lähes neutraaliin tapaan, mikä on yllättävää, sillä yleensä HS käyttää kaikki tilaisuudet mollata perussuomalaisiksi tunnustautuneita. Tällä kertaa minua epäiltiin vain salaliittoteoreetikoksi, mikä lienee yleisin tapa mustamaalata perussuomalaisia. Juttu on NYT-osiossa, joka on pahamaineisen tunnettu punavihreästä vääristymästään. NYT-osioon ei yleensä hyväksytä kommentointia ollenkaan. Ilmeisesti lukijoiden kriittisten kommenttien siivoamisessa olisi liikaa työtä. Lehden kannalta on helpointa vaimentaa kritiikki sulkemalla kommentointi kokonaan.

Totean omalta osaltani, etten näe yo. oppikirjojen muokkauksessa mitään salaliittoa. Kyse on täysin julkisesta liitosta, jossa punavihreää maailmankuvaa ajetaan kouluihin aivan avoimesti. Suomen Uutiset on kirjoittanut aiheesta oivallisen analyysin jutussaan ”Open ilmasto-opas” on uusi Pirkkalan moniste.

HS jutussa on havaittavissa toimittajan huomio, ettei kyseessä olekaan mikään salaliittoteoria, sillä juttuun haastateltu Opetushallituksen opetusneuvos Teuvo Koljonen vaikuttaa lievästi nolostuneelta asian saamasta julkisuudesta: ”Mutta kyllä opettajilla on moraalinen velvollisuus esittää asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Ei niitä saa värittää oman vakaumuksen mukaan.”

HS päivitti kirjoitustaan saatuaan kommentteja yhdeltä kirjan tekijöistä, Jukka Kohtamäeltä:

Kohtamäki väistelee mm. puhumalla yhteyttämisestä, vaikka kirjassa kyse on kasvien tarvitsemista asioista. Hän vetoaa, että ”…hiilidioksidin määrään tai maaperän happamuuteen ei kolmasluokkalaisen tarvitse vielä syventyä.”. Happi kasvin tuotteena on kuitenkin mainittu. Hiilidioksidin määrästä puhuminen ei liity asiaan – kirjan kohdassa CO2:sta ei ole mainittu ollenkaan.

Kohtamäen vastauksista päättelen, että hiilidioksidin poisjättö on ollut tietoista, eikä virhe. Otsikkokuvana oleva opettajan kommentti antaa myös ymmärtää, ettei hiilidioksidin merkityksen pimittäminen ole yksittäisen kirjan virhe, vaan osa laajempaa vääristymää. Sain muita vastaavia kommentteja, joissa opettajien harjoittama aivopesu tuli ilmi. Mitä ilmeisimmin kyseessä on ajatusmalli, jossa tietoa pimitetään, etteivät lapset ala epäillä vihreää valhetta siitä, että ihminen on syyllinen ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoshan on luonnonilmiö, johon ihmisellä on teoriasssakin vain pieni vaikutus.

Sain myös useita kommentteja opettajilta, jotka olivat itseni lailla närkästyneitä hiilidioksidin poisjättämisestä. Meillä on vielä toivoa, koska punavihreä aivopesu ei ole vakuuttanut kaikkia opettajia siitä, että lapsilta voidaan pimittää luonnontieteen totuuksia. Jotkut opettajat ovat jopa aktivoituneet luonnonlakien puolustamisessa kuten Simo Ruoho, joka törmäsi luonnontieteen vastaiseen määritelmään sanalle ’ilmastonmuutos’.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo aiemmin kirjoituksen Käykö sinunkin lapsesi aivopesukoulua?

Olen keskustellut otsikkokuvassa olevan viestin lähettäjän kanssa ja minulla on perusteltu syy olettaa, että opettajan kirjoitus on totta. Opettajan henkilöllisyyden ja erityisesti hänen opettamiensa lasten henkilöllisyyksien suojelemiseksi nimiä ei ole paljastettu.