fbpx

Mediapooli – Orwellilaista sananvapautta puolustamassa?

Olen ajoittain törmännyt organisaatioon nimeltä Mediapooli. Otin jokin aika sitten hakukoneen käteeni ja selvittelin lähinnä itselleni mistä organisaatiosta on kysymys. Ajatus hallitsevien medioiden yhteenliittymästä, jossa sovitaan sisällöistä ja Virallisesta Totuudesta, on kauhistuttava. Tällainen organisaatio voi käytännössä pitkälti päättää keskustelunaiheet Suomessa ja mitä niistä voi sanoa. Kyseessä voi myös olla sinänsä tarpeellinen varautumisorganisaatio kriisiaikoihin.

Valitettavasti näyttää siltä, että Mediapoolin toimijat ovat laventaneet sen toimintakenttää myös sisältökysymyksiin ja lisärahan pumppaukseen veronmaksajilta. Tai sitten Mediapoolin tehtävä onkin jotain muuta kuin mitä julkisuuteen annetaan ymmärtää. Asiasta on kirjoittanut kattavasti Vastavalkea.

Kyseessä voi olla myös tyypillinen julkisen organisaation taipumus paisuttaa toimintaansa. Yle toimii jo veronmaksajien rahoituksella budjetin ollessa huimaavalla 530 miljoonan euron tasolla. Eikö se riitä? Median talous on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan esitettyä lisätukea yksityiselle medialle. Jo aiemmin tukea on myönnetty mm. STT:lle. Lisätuki johtaisi siihen, että myös yksityinen media olisi yhä tiukemmin valtion ohjauksessa. Sitä kuusta kuuleminen, jonka suojassa rahavirtasi lepää. Asiasta on kirjoittanut mm. Liberan sisältöjohtaja Tere Sammallahti. Tässä yhteydessä on huomattava, että Yle kuuluu myös Mediapooliin ja käyttää siinä merkittävää vaikutusvaltaa.

Mediapoolin toimintaa kuvataan sen omilla sivuilla mm. seuraavasti:

Yllä olevat tavoitteet nostattavat jo kulmakarvoja: ’…turvallisuutta ja vastuullista sananvapautta tukevan…’. Kyse ei siis ole sananvapaudesta, vaan vastuullisesta sananvapaudesta, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Lopussa puhutaan myös journalististen prosessien ulkopuolisten sisältöjen vaikutusten seuraamisesta. Eli mediapooli seuraa somekeskusteluja ja yksityisten ihmisten blogeja ja nettialustoille kirjoittamia mielipiteitä?

Valtion huoltovarmuuskeskuksen sivuilla mediapoolia kuvataan seuraavasti:

Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla oleva kuvaus menee jo Orwellin kielen puolelle. Mitä tarkoittaa ’Mediapoolin puolustama sananvapaus tarkoittaa laissa määriteltyjä vapauksia ja vastuita.’ Mediapooli ei siis puolusta pelkkää sananvapautta, vaan laissa määriteltyjä vapauksia ja vastuita. Puolustaa vastuita? Ero pelkkään sananvapauden puolustamiseen alkaa kuulostaa samalta kuin demokratian ja kansandemokratian ero.

Löysin netin arkistopalvelusta Mediapoolin vanhan kuvauksen päivältä 9.5.2019. Tässä vanhassa kuvauksessa sanotaan suoraan, että Mediapoolilla on sisällöllisiin kysymyksiin erikoistunut alatyöryhmä ja että Mediapoolia kiinnostavat myös informaatiovaikuttamisen ja sosiaalisen median ilmiöt.

Medialiiton sivuilla Mediapoolia kuvataan seuraavasti:

Mediapoolin omilla sivuilla sen tehtävistä mainitaan mm. hybridiuhkien ja disinformaation torjunta, sekä kiinnostus informaatiohäirintään ja sosiaalisen median ilmiöihin.

Mediapoolin valmiuspäällikö Tero Koskista on haastateltu Suomen Lehdistöön. Kyseessä on varsin erikoinen haastattelu josta poimintoja alla:

Yo. kommentissa on huomattava, ettei Koskinen kiellä sisältöryhmän olemassaoloa.

Koskinen kieltää yllä olevissa vastauksissaan useampaan kertaan Mediapoolin sekaantuvan sisältöihin ja väittää, ettei pooli edes keskustele sisällöistä. On huomattava, ettei Koskinen kiellä väitettä, että pooliin kuuluu käytännössä koko maan media.

Yllä olevat jutut kuulostivat sen verran huolestuttavilta, että päätin soittaa Mediapoolin valmiuspäällikölle Tero Koskiselle. Minua kiinnosti lähinnä se, että mikä Mediapoolin tehtävä oikein on ja käsitteleekö se sisältökysymyksiä. Halusin myös varmistuksen sille onko sisältöryhmä edelleen olemassa. Useassa yhteydessä tulee nimittäin ilmi, että sisällöt todellisuudessa ovat asialistalla ja poolia kiinnostaa informaatiovaikuttaminen ja ’disinformaation’ torjunta. Miksi olla sisältöryhmä, jos sisällöt eivät ole asialistalla? Entä kuka päättää mikä on disinformaatiota?

Kävin pitkän puhelun Koskisen kanssa. Hän varmisti minulle, että sisältöryhmä on olemassa, mutta kertoi, että sen nimi on huono, eikä kuvaa tehtävää, joka on varmistaa toimitusten itsenäinen päätäntävalta juttuihin ja sisältöihin. Tämä lausunto asettuu yhdessä Suomen Lehdistön haastattelun lausuntojen kanssa erikoiseen valoon. Pooli ei siis poolin oman vetäjän mukaan puutu sisältöihin, mutta silti sillä on sisältöryhmä, tehtävänä seurata sisältöjä ja torjua disinformaatiota. Itselleni syntyy käsitys, että Mediapoolin tehtävä on laajempi kuin mitä laissa sanotaan ja laajempi kuin mitä Mediapooli itse haluaa suuren yleisön käsittävän.

Onko Suomessa yhtään isoa mediaa, joka ei kuulu Mediapooliin? Onko meillä enää riippumattomia toimittajia tai toimituksia?

Vai olemmeko jo George Orwellin kirjan Vuonna 1984 -dystopiasssa? Lainaus Wikipediasta: ”Vuonna 1984 sijoittuu dystopiaan, Oseania-nimiseen valtioon. Henkilöpalvonnan kohteena oleva diktaattori nimeltä Isoveli valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä. Päähenkilö Winston Smith on virkamies Totuusministeriössä, joka väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi. Kirjan maailmasta on tullut totalitaristisen yhteiskunnan vertauskuva. Kirjassa kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin etujen mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen, jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.”

3 vastausta artikkeliin “Mediapooli – Orwellilaista sananvapautta puolustamassa?”

  1. Mediapooli/Huoltovarmuuskeskus toimii yhteistyökumppaninsa PING Helsingin kanssa ilmeisesti niin, että PING ottaa yhteyttä vaikuttaviksi katsomiinsa somepersooniin, ja pyytää heitä viestimään omissa kanavissaan etukäteen kirjoitettua sisältöä. Facebookin bloggeriryhmissä on tänä keväänä kummaksuttukin koronaviruksen tiimoilta bloggareihin tehtyjä yhteydenottoja. PING Helsinki on jostain syystä valikoitunut kaupallisen toimijan ominaisuudessa viranomaistoiminnan toteuttajaksi. Liekö tämä imagosyitä, eli viranomainen ei halua profiloitua aktiivisena sisältövaikuttajana, vaan siihen käytetään mieluummin yksityistä tahoa?

    Suomi on suorastaan ylpeä omasta kyvykkyydestään mobilisoida somevaikuttajia. Hiljattain Politico-lehdessä julkaistiin juttu, jossa PING Helsinki kehuskelee kyvyillään tunnistaa ja kontaktoida merkittävä osa suomalaisista somevaikuttajista: https://www.politico.eu/article/finland-taps-influencers-as-critical-actors-amid-coronavirus-pandemic/

    Somevaikuttajakumppanuusohjelmaa on rakennettu nyt puolentoista vuoden ajan: ”The influencers’ quick mobilization was possible because they have been part of Finland’s emergency contingency plans for nearly two years. Social media influencers were added to the pool of essential actors a year and a half ago, after the media section of the national emergency supply organization realized traditional media would not be enough to reach the whole nation in a crisis.”

  2. Kiitos kommentista. Mediapoolin johtajan Tero Koskisen väite siitä, ettei Mediapooli yrittäisi vaikuttaa sisältöihin tai edes keskustelisi niistä, on selvästi valheellinen. Kiinnitin itsekin huomiota some-ohjelmaan, joka on nähdäkseni pelkkää sisältövaikuttamista.

Kommentit on suljettu.