fbpx

Vieraskirjoitus: Vihreiden ohjelma on jo voimassa yhdessä valtiossa

Maapallollamme on yksi valtio, joka kaikessa hiljaisuudessa on jo toteuttanut nykyisen, meilläkin esitetyn vihreän ideologian toimenpideohjelman maapallon elokehän ja ilmaston pelastamiseksi. Voisimmeko ottaa sieltä mallia?

Fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähennetty minimiinsä. Yksityisautoilu on erittäin vähäistä. Julkiset kulkuneuvot, etenkin raideliikenne hoitaa pääosan kuljetuksista. Vain erikois-, hälytys- ja turvallisuusala saa käyttää öljypohjaisilla polttoaineilla kulkevia autoja.

Kulttuurin ja politiikan tavoitteet on yhdenmukaistettu kaiken kattavaksi kokonaisuudeksi. Näin on saatu aikaan lähes täydellinen konsensus. Kansa kirjaimellisesti ponnistelee kohti samaa tavoittetta.

Koulutus on kaikille ilmaista, jopa osin pakollista. Näin koulupudokkaita on erittäin vähän. Koulun opetussuunnitelma kattaa täydellisesti sosiaaliset, ekologiset ja turvallisuusasiat. Näin nuoret saavat jo varhain tuntuman ekologisesti tärkeisiin asioihin.

Liikunnassa suositaan perinteisiä liikuntamuotoja, voimistelua, tansseja ym jotka sopivat kaikille, niin nuorille kuin vanhoille. Näin liiallinen kilpailuhenkisyys jää vähemmälle, mikä edelleen vahvistaa sosiaalista yhtenäisyyttä, kun ketään ei jätetä seinänkoristeeksi. Kaikki mukaan!

Turvallisuustilanne on erinomainen. Valtio suojelee kansalaisiaan ulkoa tulevilta uhilta poliisi- ja sotilasvoimiensa avulla. Sananvapaudessa ollaan tietoisia niin sisäisistä kuin etenkin ulkoisista uhista, joten valtio estää ulkoa tulevat vaaralliset vaikutteet. Näin kansalaiset voivat täysin luottaa omaan mediaan.

Koska mm maataloudessa fossiilisten päästöjen osuus on minimoitu, tällä on saavutettu täystyöllisyys hiilijalanjäljen minimaalisuuden ohella. Niille, jotka eivät opinnoissaan menesty, löytyy tervehenkistä ulkotyötä viljelmillä. Reipas käsityönä ilman polttomoottorilla käyviä koneita tehty ulkotyö on lisäksi varsin terveellistä vähentäen kansantauteja.

Tiedotusvälineet toteuttavat kansan valitsemaa linjaa korostaen yhteisiä asioita. Turhia kulutusta kiihdyttäviä ohjelmia ei pyydetä, joten niitä ei esitetä. Taiteet, tieteet ja osallistuminen yhteisiin hetkiin ovat pääosassa kun taas länsimaissa yleinen some lieveilmiöineen on onnistuttu pitämään täysin marginaalissa.

Matkailussa suositaan ekologista kotimaassa matkustamista, ja kuten edellä tuli esille, raideliikenteen turvin. Kaukomatkailu, etenkin saastuttavalla tavalla lentäen on voitu karsia täysin pois valikoimasta. Näin matkailunkin hiilijalanjälki on erittäin pieni.

Ruokavalion hiilijalanjälki on myös erittäin pieni. Itse asiassa liha-, kana ja kalavalmisteita käytetään todella vähän. Kasvikset ovat pääosassa jokapäiväistä ideaalista vegaanidieettiä. Tämän lisäksi kansa on varsin valistuneen ympäristötietoista kerätessään pientareilta, niityiltä ja joutomailta kaikki syötäväksi kelpaavat luonnon antimet. Tämä vähentää riippuvuutta tuontiruoasta. Näin valtion valuuttaa säästyy, kun ei tarvitse ostaa lannoitteita, poltto- ja kasvinsuojeluaineita ulkomailta. Valuuttaa jää kriittisiin tutkimuksiin, joihin luetaan mm korkealuokkainen ydintutkimus.

Itse asiassa liikuntatottumukset, vegaanidieetti ja raittiit elämäntavat ovat mahdollistaneet sen, että tämä esimerkillinen maa on onnistunut selättämään länsimaissa tuhoa tekevän lihavuusepidemian.

Koko maassa on vain yksi ylipainoinen henkilö, ja hän on mies.

Hänen nimensä on Kim Jong-un.


Sain anonyyminä pysyttelevältä tuttavaltani yo. kirjoituksen, jonka julkaisen luvan kanssa sellaisenaan. Artikkelikuvassa on Korean niemimaa yöllä. Pohjois-Koreassa ei paljon valoja näy. Yhteiskuntajärjestelmien välinen raja on konkreettisesti näkyvissä.