Luin joitain vuosia sitten Daniel Kahnemanin Ajattelu, nopeasti ja hitaasti -kirjan. Siinä kirjoittaja pohjaa mm. biologiaan, käy läpi aivojen rakennetta jne. Keskeinen viesti on, että nopea järjestelmä hoitaa lähinnä eloon jäämiseen liittyviä toimintoja, turvallisuutta. Sen tehtävä on pitää meidät elossa ja reagoida nopeasti koviin ääniin, sapelihammastiikerin hajuun jne. Välittömiin uhkiin. Hidas järjestelmä taas hoitaa aikaa ja pohdintaa vaativia juttuja.
Nopea järjestelmä reagoi vaistonvaraisesti. On parempi, että kuviteltuun luolaleijonan murahdukseen reagoidaan viisikymmentä kertaa väärin ja säilytään hengissä kuin että kerran jätetään reagoimatta ja joudutaan syödyksi. Luonnonvalinta on suosinut nopeaa toimintaa jättäen hiukan säikyt oliot henkiin.
Nykyaikaan palatakseni, on elämämme turvallisempaa ja yltäkylläisempää kuin koskaan. Varsinkin vakaissa länsimaissa asiat ovat yleisesti hyvin. Tällaisissa oloissa nopealle järjestelmälle kehittyy korviketoimintoja, valeuhkia. Kun todellisia uhkia ei ole, niin nopea järjestelmä hakee, jopa luo, niitä. Miksi muuten etsiytyisimme Linnanmäen vuoristoradalle tai extreme-lajien pariin? Täytyy olla toimintaa, säpinää ja vaaran tunnetta.
Uhkaako ilmastonmuutos välittömästi elämäämme? Erilaisten tutkimustulosten mukaan monet kyllä kokevat uhkaa, vaikka todistusaineisto kertoo toista. Luontaista vaihtelua säissä ja laajemmin ilmastoissa toki tapahtuu, mutta mitään välitöntä uhkaa ei ole näköpiirissä tai edes tulevaisuudessa.
Mistä ilmastoahdistus sitten kumpuaa? Nähdäkseni kyse on siitä, että aihe on valtamediassa päivittäin esillä. Pelko tarttuu. llmastonmuutoksen kokemisessa uhkana voi siis olla siitä kyse, että on saatu luotua joukkopelko, joka tarttuu muihin. Aivojen nopea järjestelmä reagoi silloin kaikilla. Esimerkiksi parvi lintuja pyrähtää lentoon yhtä aikaa kun joku säikähtää. Kaikki linnut eivät ole havainneet vaaraa, vaan ne reagoivat siksi, että viereinen lintu reagoi.
Valtamedia on tässä nähdäkseni pääsyyllinen pelon lietsontaan – Suomessa Helsingin Sanomien ja Ylen päivittäinen perusteeton katastrofiuutisointi luo ja vahvistaa yleisön pelkoja. Syntyy itseään vahvistava kierre. Yleisön pelko pakottaa sitten poliitikot uskomaan samaan uhkakuvaan – poliitikot eivät ole joukkopelolle immuuneja. Liike-elämä hyödyntää tilanteen ja myy sitä mitä kysytään, ’pienellä hiilijalanjäljellä’ tehtyjä tuotteita tai mitä nyt halutaankin. Valitettavasti näiden tuotteiden markkinointi ja niihin käytetty rahamäärä vahvistaa pelon kierrettä.
Ennustan, että muutaman kymmenen vuoden päästä nykytilannetta katsotaan ihmetellen. Tästä samasta aiheesta esimerkiksi suuresti arvostamani professori Antero Järvinen on myös kirjoittanut. Näitä itse kehiteltyjä ahdistuksia on säännöllisin väliajoin. Kuka muistaa edellisen villityksen? Onneksi joukkopsykoosi ei ole Suomessa vielä edennyt kuoleman kultin asteelle, jossa muutetaan Guyanan viidakkoon ja tehdään joukkoitsemurha. Tämäkin kierre laantuu aikanaan ja jonkin aikaa eletään ilman pelon lietsontaa, kunnes aihe unohtuu ja alkaa taas uusi villitys. Toivottavasti vahingot ovat tällä kertaa pieniä.
Mutta miksi media luo ilmastoahdistuksen tai jonkun muun keinotekoisen uhkakuvan? Voisiko se lähteä ihan toimittajien koulutuksesta? ’Toimittajakoulun’ käyneet eivät yleensä ole luonnontieteellis-teknis-analyyttisesti suuntautuneita henkilöitä. Toimittajan ammatti ja median logiikka suosii nopeita reaktioita maailman tapahtumiin. Jos asioista otettaisiin selvää, niin olisiko mitään uutista?
Miten ilmastoahdistuksesta päästäisiin eroon? Toimittajilla on tässä suuri rooli. Toiveeni toimittajille olisikin, että kun seuraavan kerran olette julkaisemassa taas yhtä juttua merenpinnan noususta, jääkarhujen tai rottien kuolemisesta sukupuuttoon ihmisen vuoksi tai hyönteisten häviämisestä sadassa vuodessa, niin pohtisitte sitä, voisiko kyseessä olla väärin tulkittu tutkimus tai tarkoitushakuinen pelottelu ja poliittinen ohjailu, jolla saadaan kansa maksamaan lisää veroja. Tämä tietysti voi vaarantaa koko uutisen julkaisun. Mikä on roolinne? Toimia propagandisteina vai punnitun tiedon välittäjinä?
Onneksi ilmastoahdistuneille on ilmestymässä toimittaja Matti Virtasen kirja Ilmastopaniikki – Hoito-opas, josta tämän jutun kuva on. Kirjaa voi jo tilata osoitteesta https://www.docendo.fi/tulossa/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html